Nukkekoti hulluutta, vol I, Doll’s house mania, vol I

Uusia kuvia lisätty viimeksi 9.11.2018

Scroll down to read in English.

Englanninkielisen tekstin jälkeen vielä lisää kuvia! Uudet kuvat löytyy sieltä.

Hullun hauska harrastus! Eräänä talvipäivänä sain ”kohtauksen” ja aloin suunnitella nukkekotia. Ensin halusin rakentaa koko talonkin itse, mutta totesin sen olevan minulle liian haastavaa, joten aloin etsiä sopivaa valmista taloa. Harmikseni oma, vanha Lundbyn nukkekoti on hävitetty, joten kauppaan mars!

Olisin kovin mielelläni halunnut suuren, vanhanaikaisen talon, mutta ne olivat kovin kalliita ja olin jo alunperin tehnyt päätöksen, että yritän toteuttaa nukketalon mahdollisimman vähällä rahalla. Tekemällä itse, käyttämällä kierrätysmateriaalia ja keksimällä uusia käyttökohteita vanhoille materiaaleille.

Onneksi törmäsin Ikeassa todella simppeliin nukketaloon, joka sopi minulle kokonsa ja huonemäärän puitteissa. Se oli kuin valkoinen, tyhjä kangas! Odotti vain mitä sille tekisin.Näyttökuva 2018-08-17 kello 13.34.35.pngTein taloon sisustussuunnitelman seiniä ja lattioita sekä ulkopintoja varten. Muuten huonekalut ja koriste-esineet vain tulivat sitä mukaan kun sain idean. Pinterest oli tässä projektissa korvaamaton. Se on loppumaton ideakaivo! Jos en rakentanut talooni huonekaluja tai vaikka kahvikuppeja, niin selasin Pinterestiä ja ihailin toisten aikaansaannoksia.

Heti oli selvää, ettei minusta ole tekemään esim. puusta upeita huonekaluja tai muovamaan fimosta pikkuruisia leivoksia. Pahvi, askartelutikut, helmet ja muut korutarvikkeet, kankaat ja paperit sopivat minulle paremmin. Aloittaessani minulla ei ollut edes pikku poraa, sahaa tai muuta kätevää työkalua, johon olen nyt tutustunut. Kuumaliimapistooli kyllä löytyi ja pihtejä jos jonkinlaisia.

Talossa on monta yksityiskohtaa, joilla on minulle merkitystä omassa elämässäni. Olohuoneen pönttöuunin tein muistuttamaan  mahdollisimman hyvin mummilassani olleita pönttöuuneja. Olenkin tähän uuniin tyytyväinen.

IMG_4898.JPG

IMG_4897.JPG

Toinen yksityiskohta on myös olohuoneessa. Seinällä oleva taulu on kuva omalla seinällämme olevasta taulusta. Olen saanut taulun lahjaksi vanhemmiltani. Sen on maalannut paikallinenmaalari toisen maailmansodan aikana. Kuvassa on kaunis kivisilta, joka löytyy kylästämme vieläkin. Lapsena tapasin löhöillä sohvalla taulun alla ja kuvitella mitä kaikkea kuvassa voisi tapahtua.

IMG_4899.JPG

Pidän myös kovasti pikku yksityiskohdista, kuten silmälaseista, kiikarista ja keittiön pikkuesineistä.

IMG_4896.JPG

IMG_4908.JPG

Minulle tämä on talvinen harrastus.Kesällä ei malta istua sisällä ja näpertää, mutta talvella näpertelyyn tulee himo! Uusia suunnitelmia on jo valtavasti. Lupaan lisäillä kuvia!

Erottelija.png

Doll’s house mania

Crazy hobby! One winter day I got an ”attack” and started to design a dollhouse.

First I wanted to build the whole house myself, but I found it to be too challenging for me, so I started looking for a suitable ready-made house.

I would wanted to have a big, old-fashioned house, but they were very expensive and I had already initially decided that I would try to make a dollhouse with as little money as possible. By doing it yourself, using recycled material and inventing new applications for old materials.

Fortunately I came across a simple dollhouse in Ikea that suited me in terms of size and room size. It was like a white, empty canvas!

I made an interior design for walls and floors as well as for exterior surfaces. Pinterest was invaluable in this project. If I did not build furniture for my house or coffee cups, then I spent time with Pinterest and admired others’ achievements.

It was clear that I did not have the skills to make great furniture or to make fimo miniature cakes. Cardboard, craft sticks, pearls and other jewelery items, fabrics and papers are better suited to me. When I started I did not have a little drill, saw or other convenient tools, which I am now familiar with. There was a hot glue gun and plyers.

The house has many details from my real life. I made the living room’s oven as a copy of the oven in my grandmother’s house.

Another nice detail is also in the living room. The picture on the wall is an image of a painting on our wall. It has been painted by a local painter during World War II. The picture shows a beautiful rock bridge, which can still be found in our village.

I also like small details, such as glasses, binoculars and kitchen utensils.

For me, this is a winter hobby. I have many new plans. I promise to add pictures!

IMG_5200.jpg

IMG_5198.jpg

IMG_4971.JPG

IMG_4967.JPG

IMG_4938.JPG

IMG_4933.JPG

IMG_4881.JPG

IMG_4932.JPG

IMG_4931.JPG

 

 

IMG_4930.JPG

IMG_4928.JPG

IMG_4871.JPG

 

IMG_0170.jpg

 

Kuvia lisätty 31.8.2018

IMG_0350.jpgIMG_0331.jpgIMG_0323.jpgIMG_0296.jpgIMG_0093.jpg

Kuvia lisätty 6.9.2018

2018-09-06 19.22.00.jpg2018-09-06 19.24.54.jpg2018-09-06 19.25.26.jpguusia kuvia lisätty 21.9.20182018-09-21 11.18.29.jpg2018-09-18 19.20.36.jpg2018-09-08 09.30.17.jpg2018-09-08 09.29.47.jpg

Kuvia lisätty 24.9.20182018-09-24 16.48.25.jpg2018-09-22 18.55.11.jpg

uusia kuvia 7.10.20182018-10-06 20.22.31.jpg2018-10-06 20.21.45.jpg2018-10-06 20.22.53.jpg

9.11.2018, keittiöremppa, new kitchen2018-11-08 18.04.06.jpg

2018-11-09 21.45.22.jpg2018-11-09 21.44.46.jpg2018-11-09 21.47.12.jpg