Tuulisen päivän puuhailu, crafting on a windy day

In  English, see below.

Minulla on hassu tapa katsoa luonnossa puunpalasia, käpyjä, oksia, kiviä tai vaikka lehtiä. Luonnonkauneuden lisäksi ne ovat minulle aina potentiaalista materiaalia askarteluun. Katson muotoa, väriä ja mietin miten ja missä juuri tätä juurenpalaa käyttäisin. Joskus mukaan poimiessa ei ole pienintäkään ideaa missä käyttäisin, mutta mukaan on otettava. Puunpala huutaa minulle tullakseen noukituksi ja sujautetuksi reppuun. Olen jopa pyytänyt miestä pysäyttämään auton keskelle ei mitään, kun mielestäni juuri siinä kohtaa reittiä ja metsää on ne mustikanvarvut, joita haluan mukaani.

Näyttökuva 2018-06-30 kello 18.05.03.pngUlkomaanmatkoilta minulla on matkalaukussa kiviä, hiekkaa, puunpaloja tai kasvin taimia. Varsinkin kauniista pikku kivistä on aivan ihanaa tehdä koruja. Toisaalta kivi on kaikkein kauneimmillaan juuri sellaisena, takan reunalla tai kukkapurkin koristeena.

Rhodos_Tiina_2017.jpg

Omasta pihastakin löytää materiaaleja vaikka ja kuinka. Ei tarvitse lähteä pitkälle. Tänään leikkasin muutaman pitkän oksan pihamme reunassa rehottavasta kanukasta. Kanukka on todella nopeasti kasvava pensas. Leikkaamme sitä runsaasti joka vuosi, ettei se kasvaisi autotielle. Pensas ei ole leikkuusta milläänsäkään. Sitä voi siis leikata koska vaan ja kuinka paljon tahansa. Kanukan varret ovat hyvin joustavia, melkeinpä joustavampia kuin paju. Osa varsista on hehkuvan punaisia, osa vihreitä ja osa saanut jo rusehtavan värin. Syksyllä kanukka saa upean, loistavan ruska-asun kun sen lehdet muuttavat väritystään syksyiseksi. Silloin myös suuri osa varsista hehkuu punaisena.IMG_8955.jpg

Yritin löytää mahdollisimman pitkiä oksia, hieman kippuraisia ja suhtkoht vahvoja.

Suunnitelmana askarrella kukka-amppeli.

Varaston uumenista löysin laudanpätkää, josta sahasin sopivan pätkän, suunnilleen neliön, en todellakaan mitannut.IMG_8900.jpg

Varasto meillä on aikamoinen aarreaitta. Sinne tulee säilöttyä kaikenlaista ”tarpeellista”, mutta hyvä niin, koska kun askartelee, on ihanaa, että on tämmöinen paikka ulottuvilla.

Sahaamaani laudanpätkään porasin reikiä. Valitsin poranterän puukeppieni mukaan, suuniilleen saman paksuiseksi. Sitten vaan pora hommiin! Merkkasin lautaan tussilla kohdat, jotta poraaminen sujui reippaasti.IMG_8901.jpg

Kepukat eivät ihan suoraan mahtuneet reiistä läpi, hieman tarvittiin puukon apua. Pehmeää kanukkaa on helppo vuolla.

Tätä kirjoittaessani olen napostellut ison kasan kirsikoita! Herkkua! En pääse ulos kaupasta tai pois torilta ilman, että ostan kirsikoita. Ehdottomasti suurta herkkua minulle.

IMG_8952.jpg

Kun kepit on sujahtaneet mukavasti laudan pätkään porattujen reikien läpi on aika varmistaa, että ne pysyvät paikoillaan. Saattaahan olla, että sinun valitsemasi kepukat ovat niin passelit ja tiukat, että mitään varmistuksia ei tarvita! Tai jos et mitään laudanpätkälle laita roikkumaan, ei siihen kohdistu painoakaan, joten voit jättää tukemisen pois. Yksi tapa on ottaa niin pitkät kepukat, että ne voi vetää nippuun laudan alapuolelle ja sitoa kiinni. Minä päätin tukea kepukanpäät rautalangalla.Näyttökuva 2018-06-30 kello 18.19.59.png

Taas vilahti kirsikka suuhun…

Lopuksi vedin kepukoiden ohuet päät suppuun ja sidoin ne kiinni rautalangalla.

Tämmöinen vähän sottaava askartelu on kiva tehdä ulkona, kauniista ilmasta nauttien ja välillä pysähtyen miettimään mitä on tekemässä ja miksi. Tuuli vilvoitteli ilmaa mukavasti ja istuskelin puupenkillä, jonka isäni on tehnyt vuosia sitten heidän kesämökilleen ja josta se on kulkeutunut meidän pihallemme. Penkki on mielestäni kaunis ja se on osoittautunut myös käytännölliseksi. Siihen on kiva istahtaa puutarhahommien lomassa. Sen luona on mukava askarrella, koska se toimii hyvänä alustana esim. sahaamiselle ja poraamiselle. Lisäksi se on keskeiselä paikalla pihalla. Siitä on helppo hypähtää varastoon tai sisälle hakemaan jotain tarpeellista.IMG_8953.jpg

Amppeli alkaa olla valmis! Löydän siihen sopivan pikku suojaruukun ja joku vanha kettinkikin on askartelukaappiin jäänyt hyvään säilöön. Muratti sopii tähän mainiosti ja toivottavasti alkaa kiipeillä kepukoita pitkin. Lyhennän vielä laudan alapuolella olevat päät sopiviksi ja sitten seuraa jännittävä vaihe. Kiipeän tikapuita pitkin ripustamaan ampplelin. Vähän vapisevin jaloin, mutta ylös se päätyi ja heiluu nyt mukavasti tuulessa. Katselen sitä hymyillen ja tunnen onnistumisen iloa. Tämä riitti tällä kertaa syyksi puuhailla amppeli.IMG_8943.jpg

Tarvikkeet:

Pitkiä kepukoita, esim. kanukka, paju tai koivu

Suunnilleen neliön muotoinen laudanpätkä

Rautalankaa

Pora

Puukko

Kettinkiä tai kestävää narua tms. roikottamiseen

Ohje:

Hae luonnosta kepukoita, pitkiä joustavia. Tarvitset niin monta kuin aiot tehdä lautaan reikiä, varaa ainakin 10.

Poraa laudanpätkään reikiä haluamallasi välityksellä. Mitä enemmän ja tiheämmin reikiä sitä enemmän tarvitsen kepukoita ja sitä tiheämpi amppelistasi tulee.

Ujuta kepukat poratuista reiistä läpi, jos kepukat ovat liian paksuja vuole niitä puukolla

Varmista kepukat lautaan rautalangalla.

Sido kepukoiden yläpäät nippuun ja kiinnitä rautalangalla.

Ripusta paikoilleen ja laita laudan päälle haluamasi koriste roikkumaan; kukka, kynttilä lasipurkissa tai vaikka tekemäsi betonitaideteos.

Erottelija.png

Supplies:

Long wooden sticks, e.g. dog wood, willow or birch

Approximately square shaped board

Iron wire

Drill

Knife

For chain or enduring rope, etc.

Instructions:

Search for long and flexible sticks from nature around you. Get at least 10.

Drill holes of the board, thickness according to your sticks. The more holes the more sticks is needed and the more dense your hanging flower basket will be.

Slide the sticks through drilled holes, if the sticks are too thick you need to make them thinner by a knife. Attach the stick to the wood by weaving some iron thread around them and the board.

Make a bundle of the stick tops and secure them by iron wire.

Hang the basket and place the desired decorative item on the board, e.g. a flower, a candle in a glass jar, or even a concrete work done by you.

 

 

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s