Miellän itseni enemmän ruuanlaittajaksi kuin leipojaksi. Mitenkähän on oikeasti? Ainakin leipää ja piirakoita teen usein, varsinkin leipää. Leivän leipomisessa on jotain todella voimaannuttavaa ja taianomaista. Taikinan teossa varsinkin ja tietysti se hetki, kun katsoo uuniin ja leipomus paisuu ja paisuu. Suosin taikinoita, joihin saa upottaa kädet. Tuntea hiivan toimivan. Taikinat, joita ei vaivata eivät ole suosikkejani, mutta miten käy saaristolaisleivän kanssa…

Leivän tuoksussa on myös taikaa. En tarkoita vain sen herkullisuutta, vaan sen tuomaa rauhaa, kodinomaisuutta, onnistumisen iloa ja lämpöä. Leipää pitää leipoa hymyssä suin. Hymy tarttuu taikinaan!

Leivon mielelläni sämpylöitä, vuokaleipää ja erilaisia ohuita leipiä, flat bread-tyyppisiä. Ja taikinallakin saa leikkiä! Sämpylät voivat olla hauskan mallisia, en koskaan, milloinkaan tee mitään viivoitin kädessä, mitaten ja punniten, vaan kädenjälki saa ja pitää leivissä näkyä. Parhaan sämpylät onkin tulleet vain taikinaa kauhalla paperille nostaen. Itse asiassa ei tarvitse hallita kuin pari erilaista taikinaa ja niitä muutellen saa aikaiseksi vaikka mitä.

Kuulun facebookissa ruokaryhmään, josta saa kivoja ideoita ja innostusta kokeilemaan reseptejä ja ruokia joita ei ole ennen tehnyt tai jotka ovat jääneet unholaan. Ryhmässä suositaan arkiruokaa, eikä pingoteta tai ihannoida gourmeeta. Juuri minulle sopivaa meininkiä. Gourmee omana lajinaan todella hienoa ja upeaa, mutta ei minun juttu, eikä taidot siihen riittäisikään. Arkiruokaa, vaihtelevaa, maukasta, kaunista, joskus terveellistä, joskus herkutellen.

Viimeisin innostus tästä ryhmästä saatuna on ollut saaristolaisleipä. Ostan sitä silloin tällöin kaupasta ja jos matkusta alueelle, jossa sitä leivotaan, otan aina muutaman palan ja ostan kokonaisen kotiin viemisiksi.

Rakastan saaristolaisleivän tuoksua, suutuntumaa ja voimakasta makua. Joku ryhmässä oli leipää leiponut ja postannut kuvan ja siitä innostus lähti. Eikun kauppaan! Maltaita ja piimää ei ollut kotona, muuten aineet ovat tuttuja ja löytyvät aina hyllystä.

Saaristolaisleipä on todella helppotekoinen, mutta vie aikaa pitkän nostatuksen ja paistoajan vuoksi. No, se ei haittaa, koska sillä aikaa voi tehdä mitä haluaa, vaikka lukea tai käydä lenkillä, fiilistellä riippumatossa, ainakin kesällä.

 

Ohjeesta tuli kolme aika isoa leipää, mikä on hyvä, sillä tämä menee suihin nopeasti, koska leipä on aika raskasta syötävää, yhdestä palasta saa jo tyydytyksen. Jätin yhden syötäväksi ja kaksi pakastin tulevia nautintoja varten. Yleensä leivon niin, että saan osan pakkaseen tai tuliaisiksi. Pienen määrän nyprääminen hermostuttaa. Samalla vaivalla iso määrä ja sitten voi pitää lepopäiviä keittiöstä ja puuhailla muuta. Yllä olevassa kuvassa taikina on nousemassa ihanan liinan alla. Isäni kapioita, joita hänen äitinsä on kirjaillut. Tätä mummia en koskaan saanut tavata, sillä hän kuoli isäni ollessa lapsi. Kapioita oli ehtinyt kuitenkin jo tekemään.

Tässä resepti ja ohje:

Saaristolaisleipä

3 kpl

1 litra piimää
75 g hiivaa (tai 2 pss kuivahiivaa)
3 dl siirappia
3 dl maltaita

10 dl vehnäjauhoja
3 dl vehnäleseitä
3 dl ruisjauhoja
1 rkl suolaa
voiteluun siirappivesi seos

Lämmitä piimä ja lisää hiiva. Itse käytin kuivahiivaa, joten piimä oli melko kuumaa, 42 astetta. Lisää siirappi, maltaat, ruisjauhot, suola ja leseet. Sekoita puukauhalla. Lisää viimeksi vehnäjauhot. Taikinaa ei vaivata, ainekset vain sekoitetaan.

Anna taikinan nousta 1,5 tuntia liinan alla.

Voitele kolme pitkänmallista leipävuokaa. Jaa taikina niihin.

Leivät paistetaan uunin alimmalla ritilällä, 175 astetta, 2 tuntia.

Noin puolentoista tunnin kohdalla valele niitä siirappivesiseoksella.

Kypsät leivät saavat jäähtyä ritilällä, liinan alla.

Saaristolaisleipä säilyy hyvin. Leivo myös pakkaseen!

Innostu ja kerro minulle miten kävi!